Aivan selvästi tässä aamussa oli jotain erityistä; Kaisa ja äiti eivät kinastelleet, Länttäri jaettiin sovussa, meidät heitettiin yksin pihalle pipunapilven perässä, varmasti siksi, että viihtyisimme kauemmin.
Makoilimme ulkoilun jälkeen tarkkailuasemissa äiskyn sängyllä. Siitä siirryimme ruokapöydän alle, mikä on täysin epätavallista.
Kaisa laitteli evästä, vaikka mitä ilmeisimmin ei ollut kyse pelimatkasta, sillä varustekassia ei näkynyt.
Kaisa lähti.
Äisky siirsi meidät kellariin, mikä merkitsee yleensä pitkää poissaoloa. Kellarin viileydessä elintoimintomme ikäänkuin hyytyvät ja jaksamme odottaa pitempään.
Kuului Berlingon häipyvä ääni.
Milloinkahan pääsemme täältä pois?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti