I foud 5-6 years old essey of mine. Use google translator :)
LEGENDAA
Mustaterrieri on menestynyt hienosti ja rodun suosio varsinkin
näyttelykoirana on edelleen nousussa.
Toivon hartaasti, että Suomalaisen
mustaterrierin kehitystä ei pysäytetä, kun se nyt vapautetaan työkoiran
ominaisuuksien näytön velvoitteesta.
Suomessa koirat valioituvat
tulevaisuudessa ilman käyttötuloksia?!
Rodun historiaa Venäjän
sodanjälkeisenä aikana:
Sodan seuraukset Venäjän
kenneltoiminnassa
Tiedetään, että sotavuosien aikana puhdasrotuiset
koirat katosivat Venäjällä melkein sukupuuttoon. Ihmiset jäivät kuitenkin
kaipaamaan niitä.
Pitkäkarvaisen, pienen moskovan toy -terrierin oli
pitkälti täytettävä muodostunut aukko koiraharrastajien
sydämessä.
Metsämiehille piti kelvata venäjänspanieli.
Työkoiraharrastajille Red Star kennel (Krasnaja Zvezda, 1924)
tarjosi tuolloin useita eri rotuvaihtoehtoja: moskovandoggi, moskovannoutaja
(moskovsky vodolaz, m. diver, m. rettriever, m. vesikoira), moskovanvartiokoiraa
(moscovsky ´watchdog´), ja viimeisenä muttei vähäisempänä mustaterrieriä,
tarinan sankarikoiraa.
Mielikuvituksessaan eurooppalaiset olivat aina
kuvitelleet, että jossain Venäjällä on varmasti suuria karhumaisia koiria. Tämän
legendan vahvisti mustaterrieri. Mustaterrierin kaltaisen koiran ilmestymistä
julkisuuteen oli odotettu.
Harmiksemme tähän päivään mennessä ei rodun
kehityksestä ole julkaistu yhtään kattavaa dokumenttia. Pieni osa siitäkin, mitä
on tiedossa, on niin epäselvää, että se saa aikaan kaikenkarvaisia tarinoita.
Toivottavasti saan kerättyä tähän artikkeliin mahdollisimman todenperäistä
tietoa. Jotta tieto ei olisi kuivaa, lisään rodunharrastajien kertomuksia.
Suuren kennelin resurssit riittivät uuden rodun kehitystyöhön
Mikään yksityiskennel ei olisi pystynyt jalostuskokeiluun sellaisessa
mittakaavassa kuin valtion Red Star kennel. Yli sataa eri koiraa eri
koiraroduista käytettiin kehiteltäessä mustaterrieriä.
Vuonna 1955
mustaterrieri esiteltiin Neuvostoliiton maatalousnäyttelyssä ensimmäistä kertaa
omana rotunaan. Esillä oli ensimmäisen ja toisen polven kasvatteja.
Todetaan, että tällä hetkellä koira-alan spesialistit tuskin pystyvät
luomaan mitään merkityksellistä jo olemassa olevista mustaterrierien
jalostuslinjoista, sillä alkuperäinen jalostusmateriaali jättää enimmäkseen
toivottua jälkeä.
Ulos Neuvostoliitosta
1967 vietiin
ensimmäiset mustaterrierit Latviaan.
Länsi-Euroopan maiden nopea
reagointi lisäsi mustaterrierin suosiota. Uskomattoman aikaisin, jo vuonna 1968,
FCI:ssä hyväksyttiin tämän hyvin nuoren rodun olemassaolo.
Suomeen
ensimmäiset mustat tulivat 70-luvun alussa. Rotu virallistettiin
1981, ja 29.9.1983 FCI hyväksyi mustaterrierin rotumääritelmän nr. 327. Rotu
pääsi kilpailemaan kansainvälisistä serteistä.
Legendan alku
Suomessa
1970-luvun alussa Suomeen tuotiin mustaterrierit
22.12.1969 syntynyt narttu V-73 Jolka SF01519T/73 (Fang-Ruza) ja
5.3.1970 syntynyt uros V-75 Max SF06053P/75 (Jim-Inga).
Jälkimmäisellä
oli 7 pentuetta jälkeläisiä, yhteensä 17 pentua, joista tunnetuin oli uros
Ctsecu ”Iso-Retu” sekä narttu Jolkas Diniza, jonka jälkeläinen oli
narttu ”Saara” Janra, rodun ainoa käyttövalionarttu maassamme.
Samalla tuotiin Maxin veli Maks-Nim, oletettavasti Max U730001 (Jim-
Inga), jolla oli yksi suomessa syntynyt kolmen nartun pentue. Niistä
Anestesian jälkeläinen oli uros Pikkupirtin Alfred
”Pikku-Retu”.
Iso-Retu, Pikku-Retu ja Saara ovat harvoja
käyttövalioitamme.
Saaran siskosta, Jelenasta, tullaankin sitten suoraan
Eppix- ja Flourish-kennelien hyviin käyttökoiriin.
Näyttelyissä
mustaterrieri sijoitettiin aluksi suureen seurakoiraryhmään.
Vuonna 1975 se
sai oikeuden kilpailla palveluskoirakokeissa. Suomessa mustaterriereillä on
kilpailtu menestyksekkäästi kaikissa PK-kokeiden maastolajeissa. Samalla rotu
siirrettiin palveluskoiraryhmään (D-ryhmä). Tosin käyttövalioita on syntynyt
harvakseltaan.
Vuonna 1994 otettiin mittaa terrieriryhmässä.
Vuoden 1995
alusta mustaterrieri luokiteltiin FCI:n ryhmään 2, pinseri-, snautseri-,
molossityyppiset ja sveitsiläiset karjakoirat.
Voimassa oleva rotumääritelmän
suomennos on Suomen Kennelliiton hallituksen hyväksymä 12.1.1987.
Rodut rodun sisällä
Mustaterrieri kehitettiin Red Star
-kennelissä mm. seuraavien rotujen toistuvina risteytyksinä:
·
suursnautseri
· airedalenterrieri
· rottweiler
· newfoundland
ripauksella tanskadoggia
· itäeurooppalainen paimenkoira
·
kaukaasianpaimenkoira
Kaiken kaikkiaan tässä kehitystyössä käytettiin 17 eri
rotua.
Rotunimet näyttävät vaihtelevan sen mukaan, miltä puolen
rajaa niitä on tarkasteltu.
Nöffi taitaa pääsääntöisesti olla
moskovannoutaja, moskovsky vodolaz.
Itäeurooppalainen paimenkoira taas? Jospa
se onkin länsi-venäjän laika tai joissain yhteyksissä mainittu
saksanpaimenkoira?
Jos KoiraNettiin on uskominen, löytyy rodun takaa jopa
bokseri CH Wedge Hollows Hasty Harry, jonka nimi muistuttaa epäilyttävästi yhtä
tämänhetkistä rotumme tuomaria.
Kompastuskiviä jalostustyössä
Aluksi risteytyksillä ei ollut pitkää turkkia, kuten nykyisellä
mustaterrierillä.
Armeija tarvitsi käyttöönsä suuren, vahvan ja vaatimattoman
koiran, jonka turkki ei vaatisi huoltoa ja jonka ilmiasu olisi vakuuttava sille
osoitetussa tehtävässä eli pelote sinänsä.
Koiran tulisi omata myös hyvä
koulutettavuus. Jalostusmateriaali valittiin näitä päämääriä silmälläpitäen.
Ensimmäisen sukupolven risteytykset olivat hiljaisia yksilöitä.
Vartiointityö, johon rotua itse asiassa kehitettiin, sen sijaan vaati
päinvastaisia ominaisuuksia.
Tämän takaiskun paikkaamiseksi Red Star kennel,
johtajanaan kenraali G.P. Medvedev, päätti lisätä rotuun metsästävää
ajokoiraa (hound).
Eräs toinen alkuaikojen toive oli, että
mustaterrierillä olisi pystyt korvat.
Kehitteillä olevaan rotuun lisättiin
husky-tyyppisen laikan verta. Se testi meni mönkään, mutta oli kai
kokeilun arvoinen.
Siviiliharrastajien mukaantulo
Hyvät
työkoiraominaisuudet ovat aina olleet Red Star kennelin jalostustyön korkein
tavoite.
1957 Palvelus- ja Metsästyskoirien yleisliittolaisessa
näyttelyssä esiteltiin 43 mustaterrieriä. Koirat saivat laajojen
kasvattajapiirien huomion.
Punainen Tähti -kennel alkoi myydä toisen ja
kolmannen sukupolven pentuja harrastelijakasvattajille.
Näin mustaterrierille
koitti uudenlaisen kehityksen aikakausi.
Siviilien mukaantulo herätti
myös huolta;
Miten varmistetaan tämän armeijan kennelin tarjoaman melko
tasalaatuisen eläinkannan olemassaolo, ja miten samalla säilytetään rodun hyvät
käyttöominaisuudet?
Tultaessa 60-luvulle, jalostustyön siirtyessä
pääasiassa harrastelijakasvattajille, alkoi rotu asteittain muuttua. Aika-ajoin
pennut silti muistuttivat siitä rotujen sekamelskasta, josta mustaterrieri oli
luotu.
Pentueisiin ilmaantui airedaleja, rotikoita, nöffejä, tai pennut
syntyivät sinisinä, vehnänvärisinä, jopa brindleinä.
Värilliset muuten
miellyttivät ulkomaalaisten koiraharrastajien eksotiikanhakuista silmää.
Biologin näkökulmasta sekamelska muistutti rodun alkuperästä, jonka vaikutusta
vastaan ei voi taistella, korkeintaan pitää mielenkiintoisena. On myös siunaus,
jos rodun monimuotoisuus paitsi säilyy, myös näkyy.
60-luvulla koirien
suurimmat ongelmat ilmenivät hampaistossa. Syyt hampaiston puutteisiin löytyivät
aivan rodun alkujuurista. Hyvin erityyppiset ja -rakenteiset koirat erilaisine
päänrakenteineen muodostivat uuden rodun juuret ja vaikuttivat rodun ilmiasuun,
vaikkakin jalostusmateriaalia karsittiin tuntuvasti.
1979 Punainen tähti
-kennel laati roturyhmälle standardin. 800 pentueen raja (yli 4332 pentua) oli
ylitetty. Voitiin olla tyytyväisiä, sillä suurin osa pennuista vastasi asetettua
standardia. 1981 näitä standardeja tarkistettiin.
Nyt, vuonna 2008, on rodun
kotimaassa menossa jälleen uusi standardintarkistusprosessi. Näin
asiantuntijat kuvailevat rodun esivanhempia
Suursnautseri Roy (s.
1947), kantaisä
Tyypillinen siitoskoira, jolla oli vankka ja kuiva runko,
tasasuhtainen rakenne, hyvin kehittynyt luusto ja lihaksisto. Etujalkojen
varpaat olivat hieman ulospäin kiertyneet. Takajalat olivat asettuneet ikään
kuin ”lehmän kintereet”. Uroksella oli tasapurenta.
Yhdistelmästä Roy ja
rottweilernarttu Una kahta koiraa, Vakh´ia ja Azart´ia,
käytettiin siitokseen.
Vakh´n poika Foka siirsi jälkikasvulleen
alapurentaa. Siitä huolimatta sisäsiitos Fokaan antoi lupaavia tuloksia. Narttua
Tiza, joka oli moscovsky vodolaz, käytettiin myös siitokseen.
Sillä itsellään oli valkoinen rinta ja varpaat. Nämä merkit siirtyivät
järjestelmällisesti jälkikasvulle.
60-luvun alussa pentuesisaruksia,
suursnautsereita Dasso ja Ditter v. Dranhenshlucht´ia käytettiin
jalostustyössä. Jälkimmäinen todettiin monocrytorchidiksi (Diagnoosi vapaasti
käännettynä: kives missä lie, jopa nartullakin)
Vaikkakin tämä on hyvin
lyhyt lista jalostuskokeissa käytettyjen yksilöiden puutteista, niiden uskoisi
aiheuttavan kauhunsekaisia tuntemuksia kenessä tahansa kasvattajassa.
Jos
edellä mainitut ongelmat on kirjattu ja julkistettu, niin, missä kulkee
tavallisen harrastajan, kasvattajan mahdollisuus vaikuttaa.
Jokainen varmaan
listaa omat prioriteettinsa tärkeysjärjestykseen ja toimii niiden mukaan.
Mikä sitten on mustaterrierin menestyksen salaisuus?
Ilmestyessään näyttämölle nykymustaterrieri täräyttää tajunnan.
Miten
tällainen nuori rotu sai maailmanlaajuisesti arvostettujen rotujen
aseman?
Työkoirana mustaterrierin suosio määräytyy ennen kaikkea yksilön
hyödyllisyydestä, kyvystä suojella omistajaa ja tämän perhettä.
Suuri koko
yhdistettynä erinomaisiin työkoiraominaisuuksiin, rohkeuteen ja samalla
eleganttiin ulkomuotoon, sosiaalisiin taitoihin ja hermorakenteen jämäkkyyteen
takaa, että mustaterrierin suosio ei ole vain hetkellistä, vaan että se voi
kasvaa edelleen, - jollei ihminen poikkea rodulle asetetuista alkuperäisistä
kriteereistä. Kehitys ja muutos eivät ole kaikessa toimintaa ohjaavia arvoja.
Paitsi, jos ihminen kehittyy huomaamaan, ettei kaikkea tule ronkkia.
Erityyppiset mustaterrierit
Puhuttaessa mustaterrieristä
rotuna on oleellista mainita rodun sisällä olevat kaksi eri tyyppiä. Jako
ei ole aivan yksiselitteinen, mutta se auttaa ymmärtämään rotua oikein.
Terrierityypin koirat ovat yleensä neliömäisiä. Niillä on kapea,
pitkä pää, kuiva ja korkealle asettunut kaula, suora olkavarsi, litteä rintakehä
sekä litteät lihakset. Pitkät vipuvarret ja hyvin kulmautuneet raajat tekevät
koirista laajaliikkeisiä.
Käytökseltään tasapainoisina tämän tyypin koiria
voidaan tuoda riittävästi esille. Ne näyttävät urheilullisilta ja ovat
uhkarohkeitakin. Muutamat asiantuntijat niin Venäjällä kuin ulkomaillakin
pitävät tätä tyyppiä parempana, vedoten siihen, että mustaterrierin imagon tulee
mukailla rodun nimeä, terrieri.
Oma ajatukseni on, että nimen valinnassa
tehtiin pari rajoittavaa mokaa; musta ja terrieri. Suurin osa
eksperteistä on luojan kiitos toista mieltä.
Tämän takia mustaterrieri on
siirretty FCI:n ryhmästä III ryhmään II.
Rottweiler tyypin (termi,
johon olen törmännyt Venäjällä) koirat ovat mahtavan kokoisia massiivisine
luineen, pulleine lihaksistoineen, leveine ja syvine rintakehineen, hyvin
karskeine rakenteineen.
Hermorakenne näillä koirilla on erityisen vakaa ja
tasapainoinen. Jo niiden olemassaolosta huokuu rauhallisuus ja itsevarmuus.
Ensisilmäyksellä koira voi näyttä hitaalta, jopa laiskalta, mutta tämä
leppoisuus piilottaa sisälleen valmiuden hyökätä salamannopeasti ja epäröimättä
taistoon vastapuolen esittäessä pientäkin vastarintaa, aggressiivisuutta.
Mustaterrierierin anatomiassa ei ole mitään terrierimäistä.
Esimerkiksi airedalenterrierille tyypillinen rakenne on mustaterrierillä todella
suuri virhe.
Puhuttaessa työkoiraominaisuuksista monet kouluttajat
sanovat, että mustaterrieri oppii nopeasti ja se muistaa oppimansa hyvin, mutta
uudelleenkoulutusta on turha yrittää. Tämän takia on vallalla luulo, että
mustaterrieri on vaikea kouluttaa.
Oma kokemukseni on, että mustan
kanssa tulee välttää turhanpäiväistä treenaamista, ylimääräisiä toistoja. Se
opiskelee itse, jos sen oppimista ei sosiaalistumiskaudesta asti
järjestelmällisesti ohjaa.
Koska koira on kotioloissa tyyni ja huomaamaton,
sen opettaminen voi epähuomiossa jäädä vähemmälle ihmisen keskittyessä
kouluttamisen sijaan viisaan koiranpennun palvontaan.
Koira on yllättänyt
monesti omistajansa sanellen varsin nuorena perheen säännöt.
Mustaterrierin
voi kouluttaa mihin vain, mutta suojelijan, reviirinvartijan ominaisuuksia en
missään muodossa vahvistaisi vaan suoranaisesti sammuttaisin.
Esimerkiksi
omat koirani eivät korvaansa lotkauta, jos olen paikalla, mutta ”suolistavat”
reviirilletulijan, jos ole poissa.
Häntä heiluu hiljaisen, ison koiran
seisoskellessa autossani. Älä kuitenkaan avaa ovea!
Show-koira
Viime vuosien aikana mustaterrieri on käynyt rotuna läpi muutoksia,
jotka ovat palvelleet lähinnä näyttelymaailmaa, evät niinkään sen toimintakykyä
ja käyttöominaisuuksia.
Muutokset eivät ikävä kyllä ole vahvistaneet rotuun
jalostettuja arvokkaita ominaisuuksia.
On huomioitava, että onneksi
näyttelyinnostus johtaa väistämättä siihen, että ei-toivotusti käyttäytyvät
yksilöt tulevat esiin.
Turkki
Jotkut, onneksi enää harvat
luulevat, että mustaterrierit jaettaan turkin mukaan pitkä- ja lyhytturkkisiin.
Red Star todellakin toi turkin pituusasian esiin ensimmäisessä
rotumääritelmäversiossaan.
Emme enää voi puhua lyhytkarvaisesta
mustaterrieristä rodun variaationa, sillä tätä tyyppiä ei pitäisi enää esiintyä.
Tiedän kuitenkin, että tänäänkin lyhytkarvainen musta kuorsaa jossain
huushollissa.
Mustaterrieri oli jalostuksensa alkuvaiheessa lyhytkarvainen.
Se ei voinut olla muutakaan, sillä sen perustana ovat rodut, joilla ei ollut
rodun nykyistä tuntomerkkiä, huomiota herättävän runsasta ja näyttävää turkkia.
Vielä 80-luvulla mustien turkki nypittiin suursnautserien tapaan
trimmauksen yhteydessä.
Nykypentueissa on silloin tällöin pentuja, jotka
tulee nyppiä. Saaralla oli nypittävä turkki. Tämän hetkisen narttuni turkki
kertoi ensimmäistä kertaa viime keväänä, että se pitää nyppiä. Missä lie syy.
Ruokavaliossa, terveydessä, elinolosuhteissa ei ole tapahtunut muutoksia eikä
5½-vuotias liene vanhuuttaan hapertunut.
Tänä päivänä esiintyy myös eri
värejä ja valkoisia merkkejä. Samoin esiintyy karvanlaatuja laidasta laitaan.
Nartullani on rotumääritelmän mukainen karhea, hieman laineikas turkki.
Uroksellani turkki on pehmeämpi, läpitunkemattoman tiheä ja kihara, tosin
säänkestävä. Erinomaista lankamateriaalia kummallakin. Villaa voi kehrätä
sellaisenaan eikä lampaanvilla tarvitse ammattilaisenkaan mielestä 40% enempää.
Turkin asianmukainen tai vippaskonstein höystetty hoito ei vaikuta
turkin väriin eikä geenien mukaiseen laatuun. Hoitamattomuuden kyllä näkee ja
haistaa maallikkokin.
Monesti mustan valioyksilön kiiltävänmusta turkki
muuttuu harmaammaksi; yksi karva musta, kaksi harmaata. Pentujemme isän turkki
oli jo viisivuotisena harmahtava, meillä ollaan vielä pikimustia.
Mustaterrierisi on ympärivuorokautinen harrastus. Se on niin
työläs.
Oikea ruokinta, turkin huolto ja koiran oppimisen ohjaaminen
pentulaatikosta asti vievät kaiken vapaa-aikasi. Tosin, se on myös vaivaton ja
huomaamaton?
Ristiriita väittämissä selittyy, kun hankit sen ensimmäisen
mustaterrierisi.
Lukekaa biologianläksynne - sanoisin rodun
asiantuntijoiksi halajaville.
